keskiviikko 26. maaliskuuta 2014


MUOTIA VALKOKANKAALLA



Ranskalaisen muotivaikuttajan ja stylistin Carine Roitfeldin työstä kertova dokumentti Muotifilmifestivaaleilla Helsingissä 28.-29.3.2014


Ainutlaatuinen tilaisuus kaikille muodista kiinnostuneille nähdä yhden maailman vaikutusvaltaisimman muotineron työstä ja elämästä kertova filmi. Mademoiselle C-filmin tarina näyttää, millainen muotimaailman luova visionääri Carine Roitfeld todella on. Muotidokumentin ensiesitys oli Cannesin filmifestivaaleilla toukokuussa 2013.

Jo toista kertaa järjestettävä suomalainen Muotifilmifestivaali esitteli aikaisemmin niin amerikkalaisen Voguen Anna Wintourin kuin yhden kaikkien aikojen legendaarisimman muotitoimittajan Diana Vreelandin.

Ranskalaisen Voguen päätoimittajana toiminutta Carine Roitfeldia oli muutamia vuosia veikattu Anna Wintourin paikalle, kun tälle koittaisi eläkevaihe. Mutta jotain tapahtui vuonna 2010, kun Carine Roitfeldin yllättäen ilmoitettiin haluavan lopettaa jo 10 vuotta Voguessa jatkuneen menestyksekkään pestinsä ja jäädä freelanceriksi.

Yhtäkkiä olet vain Carine Roitfeld, sanoo entinen päätoimittaja filmissä

Mallina uransa aloittanut Carine muistelee malliaikojaan ja nauraa, että nykypäivinä hänkin  olisi voinut menestyä, sillä hän ei aikanaan edustanut ollenkaan oikeaa mallityyppiä. Hyvä puoli mallikokeiluista kuitenkin oli, että hän sukelsi muotimaailmaan ja tutustui tärkeisiin designereihin, valokuvaajiin ja toimittajiin. Hänestä tuli muotitoimittaja ja stylisti, ”image maker” niin kuin hän itse sanoo.

Carine Roitfeld aloitti muotitoimittajana 1990-luvun alussa valokuvaaja Mario Testinon kanssa. He työskentelivät isoille muotilehdille tehden näyttäviä ja mielikuvituksellisia muotijuttuja huippumallien kanssa. Tunnetuksi Carinen teki yhteistyö Tom Fordin kanssa niin Guccin kuin Yves Saint Laurentin kokoelmien mainos- ja pr-kuvien merkeissä ja häntä alettiin kutsua Tom Fordin muusaksi 1990-luvun lopulla. Jo vuosia Carine Roitfeldia on pidetty yhtenä kansainvälisesti suurimpana muotivaikuttajana. Itse hän edustaa muotia parhaimmillaan pelkistetyn näyttävästi melkein poikkeuksetta mustaan kapeaan, polvipituiseen hameeseen pukeutuneena korkeissa koroissaan. Tunnusmerkkejä ovat myös tummiksi ”sutatut”, voimakkaasti meikatut silmät ja kulmakarvat sekä harkitun sekainen puolipitkä kampaus aina melkein silmillä.

Kaikki pelissä

Carine Roitfeld on viime vuosina tehnyt erilaisia projekteja eri  muotilehtien ja muotitalojen kanssa. Pari vuotta sitten hän julkaisi oman ja omaa nimeään kantavan muotikirjan, CR:n. Projektissa hänellä on yhtiökumppani, mutta ei isoa lehtitaloa takanaan. Riskinottaja onnistui ja nyt CR on ilmestynyt jo viidellä eri teemalla, tuorein on nimeltään CR Fairytales eli satuja.

Mademoiselle C-dokumentissa esitellään CR Fashion Bookin ensimmäisen, 320-sivuisen numeron valmistumisvaiheita, ollaan mukana neuvotteluissa, matkoilla, suunnittelupalavereissa, muotinäytöksissä, spektaakkelimaisissa kuvauksissa ja iloitaan ”lämpimäisnumeroiden” painosta tuloa. Kuvissa vilahtelee muotimaailman nimekkäitä voimahahmoja, kuten esimerkiksi Donatella Versace, Tom Ford, Karl Lagerfeld, Diane von Furstenberg, Riccardo Tisci ja Alexander Wang lukuisien mallien ja valokuvaajien lisäksi. Katsoja pääsee harvoin osallistumaan lehdenteon prosesseihin samalla tavalla, joten Carine Roitfeld toivoo leffan avaavan katsojille kattavan kuvan muotilehden tuottamisesta ja myös omasta roolistaan työssäkäyvänä äitinä.

Muotidokumentin on ohjannut ranskalainen Fabien Constant, jonka kanssa Carine oli aikaisemmin tehnyt useampia videoita Voguelle ja lyhyen dokumenttifilmin W Magazinelle. Musiikista vastaa The Shoes-yhtye. Kaikkiaan Carine ja Fabian tallensivat 220 tuntia materiaalia, joista 93 minuutin filmi on leikattu. Kiinnostuneille vinkki: jos hankit Mademoiselle C-dvd:n, se sisältää extrana 35 minuuttia filmistä poisleikattua materiaalia. Dvd:n voit tilata Amazon.comista.

Leffaliput voit ostaa netistä: www.seasonfilmfestivat.fi
Lue lisää Carine Roitfeldistä hänen kirjassaan Irreverent, jonka voit myös tilata www.amazon.comista

Käy tykkäämässä meistä: www.facebook.com/siksak.ompelukoulu
Tilaa SikSak Ompelukoulu: www.ompelukoulu.fi


 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.